lauantai, 9. helmikuu 2008

Perjantai-illan huumaa...(?)

*Emäntä kirjaa, isäntä pelaamassa biljardia*
Huuma taitaa olla jokseenkin ylimitoitettu ilmaisu perjantai-illalle, jonka kohokohtia ovat pari tölkkiä olutta ja Peter Franzen (Markku Pölösen Lieksa! Filmtownista VIP-kortilla 4€). En viitsi kliseisesti mainita mitään vanhuudesta vielä tässä iässä, mutta kieltämättä kyllä ihmetyttää, miten silloin teekkariaikoina jaksoi juhlia viikonlopun lisäksi muutaman arkipäivän päästen silti luennoille aamukahdeksalta L'Oreal-mainosfreesinä.

Kahden aikuisen talous näyttää olevan hieman epäseksikäs bloggauskohde, mutta koitan parhaani mukaan purkaa arkeamme kaikille kiinnostuneille. Allekirjoittaneen työelämässä palikat alkavat pikkuhiljaa liukua organisaatiokaavion mukaisille paikoilleen; vanhat työtehtävät ropisevat jatkajille varman hidasta tahtia. Itse keskityn totuttelemaan siihen, että isot pojat ottivat minut hiekkalaatikolleen leikkimään. Mielenkiintoista, mutta opittavaakin on paljon.

Arvolle kuuluu hyvää, ja henkilökohtaisen elämän puolella on yksi isokin muutos. Siitä kertokoon kuitenkin itse... Koko alkuvuoden tässä taloudessa on ollut vuodenaikaan kuuluva terveilyvimma. Minä -saatuani käden kipsistä- lenkkeilen taas tavalliseen tahtiin, ja lisäsin rutiiniin myös salilla käynnin. Arvo taasen on viettänyt tipatonta tammikuuta, ja jatkaa myös lähes humalattoman helmikuun. Viimeistään juhannuksena olisi parasta olla kunnon bileet, muuten meille kasvaa sädekehät.

Ainoa asuntoon liittyvä viime aikojen muutos on tällaisen kunnollisen Lay-Z-Boy -nojatuolin hankinta. Upottavaa nahkaa ja jalat ylös nostava mekanismi. Ajatuskin nukuttaa...Tähän on muutenkin varmaan hyvä lopettaa, koska tämä raapustelu onnistuttiin pelastamaan jo yhdeltä koneen kaatumiselta. Tallennus ja julkaisu ennen kuin tämäkin vähä on bittitaivaassa. Kiitos hei, ja kauniita unia...

lauantai, 5. tammikuu 2008

Viikonloppuja. (kirj. Arvo)

Se on sitten pyhiä vietetty oikeen tosissaan, ja tämä on sitten ensimmäinen viikonloppu niiden kaikkien juhlien päälle, jossa ei ole mitään erikoista. Jees!.

Tammikuu on siitä hyvä kuukausi, että päivä alkaa pidentyä yllättävän hyvin. Sen oikein huomaa, vaikka ei edes ajattelisi. Käytiin Lindan luona viemässä vihdoin lasten joululahja sitä odottaville. Ilmeisen tarpeeseen tuli iso Nalle Puh, ta "puhnalle" niinku Eero sanoi. Voiton puhnallesta kuitenkin vei isoäidin tuoma kylpyauto, siis auto jonka sisällä on shampoota. Sillä huristeltiin pitkin lattiaa edestakaisin.

Täällä Linnankadulla arki ei kai kummallisempaa viihdykettä tarjoa, Pauliina nimitettiin (jollei joku sitä vielä tiedä) vuodenvaihteessa tuotepäälliköksi työpaikallaan. Rahaa tulee kohta ovista ja ikkunoista joten Touranin 120tkm huolto pitäisi muistaa tilata, onhan se mennyt ylikin jo 5tkm mutta kuitenkin...:)

Ostin viime viikolla Rocky - The complete Saga -boksin, eli se sisältää kuusi Rocky -elokuvaa. Kyllä mä niistä olen katsonut jo suurimman osan, mutta ihan ensimmäistä (valm. vuosi 1978) en vielä ole jaksanut katsastaa. 

Sylvester-Stallone---Rocky-III-Photograp

Rocky Balboa on Sylvester Stallonen luoma elokuvahahmo, joka esiintyy elokuvissa Rocky, Rocky II – uusintaottelu, Rocky III – tiikerinsilmä, Rocky IV, Rocky V ja Rocky Balboa. Elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyi 70-luvulla, kaksi seuraavaa 80-luvulla, viides 90-luvulla ja viimeisin, Rocky Balboa, joka sai Suomen ensi-iltansa 5.1.2007. Joulukuussa 2007 julkaistiin kaikki kuusi Rocky-elokuvaa sisältävä kuuden DVD-levyn boxi Rocky - The Complete Saga. (lähde: wikipedia)

Että näin. Voipi olla että tänä viikonloppuna pääsee taas lumitöihin, koska http://foreca.fi/Suomi/tasmasaa/Turku näyttää meille vihdoin lunta. Tosin jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tulee siitäkin osa märkänä loskana. Uudessa työpaikassani olen päässyt kunnon auran kanssa tekemään töitä.

kramers380.jpg

Tällä joka pikkupojan unelmakoneella kelpaa lunta töniä eikä varmasti lopu voima ihan heti kesken. Kuvassa Kramer Allrad 380.

tiistai, 1. tammikuu 2008

Tervetuloa blogiimme!

Näin se sitten alkaa. Oman elämän tunkeminen nettiin, jossa sitä lukevat toivottavasti monet ihmiset.

Tää nyt ei mennyt ihan putkeen, kirjoitan tätä jo kolmatta kertaa.

Vuodenvaihde meni nappiin, olin itse kuskina ja Pauliina juhli. Kivaa oli, kiitos hei.